FRAMES OF LOVE

Pitkäsen perheen kanssa kuvailtiin auringonlaskun aikaan Oulun Nallikarissa. Pyysin perheeltä tekstiä näihin kuviin. Perheen äiti Paukku kertoi tämän runon sopivan hyvin heidän elämäntilanteeseen;

Hetkestä hetkeen.

Elonaikamme mainen on hetkiä vain
ja ne kohtalo yhteen liittää,
on kausia onnen, niitä mä hain, myös huolia matkalle riittää.
Lapsuusaika on herkin tuokio vain vaikka luulin se kestävän aina,
ei neuvot, ne joita lapsena sain,
elon vaa’assa paljon paina.

Kun elämän kaari on korkeimmillaan
voi kohtalo paljonkin antaa, 
jos pakko on oppia luovuttamaan
uusi päivä voi kukkia kantaa. 
Kun aina astelet pystyssä päin
surun tullenkin hymyillä jaksat,
tasapainossa mielesi säilytät näin
kohtalolle laskusi maksat.
Vuosien ohitse soljuvan nään,
aina vaipuu päivät ja hetket,
ei pelkoa lie, että reitille jään
saan kahlata määrätyt retket.
Turha lienee pelätä kohtaloaan
sillä pelko ei apua toisi,
näin hetkestä hetkeen vaeltamaan
minut luotu on, muuta en voisi.


Runon lähde: http://maisamaamontalomaalla.blogspot.fi/2015/09/hetkesta-hetkeen.html




4 Comments

  1. Lauri 30.09.2015

    Mun sanavarastosta ei enää paljoo sanoja löyvy ko sun kuvia pitäis jotenki kuvailla! Kerta toisensa jälkeen nää on vaa nii hyviä ja kaikenlisäksi tätä matskuu tulee lähes päivittäin nii ei tässä voi ku ihmetellä!


  2. Noora 30.09.2015

    Wau Jantsa, jälleen kerran! Tajuttoman hienoja <3


  3. Janita Autio 04.10.2015

    k i i t o s!xxx


  4. Janita Autio 04.10.2015

    No jopas jotain! Kiitos taas sulle piristävästä kommentista 🙂


Comments are closed.